Lindström työnantajana

Lindström työnantajana

Kotisivu / Töissä meillä / Lindström työnantajana
Lindström työnantajana

Mukana suomalaisten arjessa jo yli 175 vuotta

Lindström on yksi Euroopan johtavista tekstiilipalveluyrityksistä. Olemme perheyritys ja yksi Suomen vanhimmista yrityksistä, jolla on takanaan jo yli 175 vuoden mittainen historia.

Kokemus ei kuitenkaan tarkoita jämähtämistä menneeseen – tänä päivänä toimimme Suomen lisäksi 23 eri maassa, kuulumme alamme edelläkävijöihin ja panostamme jatkuvasti palveluidemme kehittämiseen.

4700 työntekijäämme eri maissa pitävät huolen siitä, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme vastuullisesti tuotettuja tekstiilipalveluita, jotka helpottavat asiakkaidemme arkea.

Koko liiketoimintamme perustuu kiertotalouteen. Maapallosta välittäminen näkyy jokaisen lindströmiläisen työssä, ja suhtaudumme intohimoisesti vastuullisten ja ympäristöä säästävien innovaatioiden ja ratkaisujen kehittämiseen.

Parannamme maailmaa kiertotalouden avulla,
yksi käsipyyherulla, matto ja työvaate kerrallaan.

Lindströmin palvelukulttuuri tähtää tyytyväiseen henkilöstöön ja ylivertaiseen palvelukokemukseen

Palvelu on vahva osa kulttuuriamme – niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Työkavereista välittäminen, yhdessä tekeminen ja työkavereiden auttaminen heijastuu myös asiakkaalle hyvänä palvelukokemuksena. Pidämme huolta toisistamme, asiakkaistamme ja yhteistyökumppaneistamme.

Sitoutuneet työntekijät ovat menestyksemme avain. Rohkaisemme työntekijöitämme pysymään uteliaina ja kehittämään omaa osaamistaan. Haluamme luoda ympäristön, jossa on kunnioittava, positiivinen ja menestymisen mahdollistava ilmapiiri. Uskomme vahvasti työn tekemiseen yhdessä, toistemme erilaiset taustat ja vahvuudet hyväksyen ja niitä hyödyntäen.

Meille on tärkeää tarjota työntekijöillemme jatkuvasti tilaisuuksia oppia uutta ja mahdollisuuksia kehittyä. Kannustamme kouluttautumista työn ohessa ja järjestämme mahdollisuuksia tutustua toista työtä tekevän työkaverin työhön. Meillä työskennellessäsi pääset osaksi laajaa verkostoa, jossa kollegoilta opitaan ja kokemuksia jaetaan paitsi eri puolilla Suomea sijaitsevien toimipisteiden kesken, myös kansainvälisesti.

We care – We shine – We grow

Puhumme Lindströmillä We care -hengestä. Mitä se oikein tarkoittaa?

We care tarkoittaa esimerkiksi sitä, että annamme hyvää energiaa toisillemme,  pidämme asiat yksinkertaisina ja selkeinä, olemme uteliaita ja kuuntelemme toistemme mielipiteitä.

Keskustelemme avoimesti, kun meillä on kysyttävää tai kohtaamme ongelman ja yritämme aina keksiä ratkaisun ongelmaan.

Ennen kaikkea välitämme toisistamme ja kohtelemme toisiamme kunnioittaen.

Kaikki esimiehemme osallistuvat säännöllisesti valmentavan esimiestyön koulutuksiin, joissa he saavat välineitä We care -kulttuurin rakentamiseksi.

Välittämisen tunne tarttuu, joten haluamme yhdessä pitää sitä yllä ja kasvattaa sitä entisestään. Uskomme, että välittäminen näkyy myös asiakkaillemme.

Lindströmillä panostamme valmentavaan johtamiseen. Katso lisää:

Yli 175 vuotta kokemusta tekstiilialalta

Lindström on kotimainen perheyritys, jolla on yli 175-vuotinen kokemus tekstiilialalta. Pidämme huolta useilla eri aloilla toimivien yritysten tekstiilitarpeista pesunkestävällä ammattitaidolla.

Meillä on Suomessa yli 20 toimipistettä ja työllistämmekin noin 1 700 lindströmiläistä. Lisäksi menestymme myös kansainvälisesti ja helpotamme asiakkaidemme arkea Euroopassa sekä Aasiassa.

Monipuoliset palvelumme ovat vastuullinen vaihtoehto kertakäyttötuotteille ja tekstiilien omistamiselle. Kestävät arvot, joustava palvelu ja kotimainen vaatesuunnittelu ovat toimintamme kulmakiviä.

4700
Työntekijää
21
Tekstiilejä kierrossa (milj)
506,2
Liikevaihto (milj €)
23
Maassa