Tekstiilipalveluyhtiö Lindström on julkaissut tilinpäätöksensä vuodelta 2010. Lindströmin liikevaihto kasvoi 2,9 prosenttia vuonna 2010 ollen 249 miljoonaa euroa (242 miljoonaa euroa vuonna 2009).
Konsernin voitto ennen veroja oli 30,8 miljoonaa euroa (36 miljoonaa euroa vuonna 2009). Vertailuvuonna 2009 konsernin tulosta paransivat poikkeuksellisen pienet tekstiilihankinnat. Vuonna 2010 tekstiilihankinnat nousivat takaisin liikevaihdon kasvun edellyttämälle tasolle.
Konsernin nettoinvestoinnit olivat 21,2 miljoonaa euroa vuonna 2010 (9,3 miljoonaa euroa vuonna 2009).
”Olemme julkaisset kasvustrategiamme vuoden 2011 alussa ja panostamme kuluvan vuoden aikana edelleen kasvuun. Investointeja tehdään koti- ja ulkomailla”, kertoo Lindström Oy:n toimitusjohtaja Juha Laurio.
Suomalainen perheyhtiö Lindström jatkaa kehitystyötään tulorahoituksella omavaraisuusasteen pysyessä korkeana. Lindströmin kansainvälisen nopean laajentumisen mahdollistaa sen innovatiivinen, joustava, moduloitu liiketoimintakonsepti.
Lisätietoja:
Lindström Oy, toimitusjohtaja Juha Laurio, Puh. +358 40 501 6299