Lindström rakentaa palvelukeskuksen Vantaan Koivuhakaan

Lindström investoi uuteen palvelukeskukseen Vantaan Koivuhaassa . Vuoden 2011 aikana valmistuviin tiloihin tulee Lindströmin ja sen tytäryhtiö Comfortan hotellitekstiili- ja työvaatepesula sekä jakeluterminaali. Koivuhaan palvelukeskuksen myötä Lindström pystyy palvelemaan pääkaupunkiseudun asiakkaitansa entistä paremmin.

Lindström on allekirjoittanut sopimuksen uuden palvelukeskuksen tontista ja rakentamisesta Vantaan Koivuhakaan. Tilat valmistuvat toukokuussa 2011, ja ne otetaan käyttöön vaiheittain. Urakoitsijaksi on valittu NCC Rakennus Oy.

Palvelukeskukseen tulee Comfortan hotellitekstiili pesula ja Lindströmin työvaatepesula, jonka kapasiteettia voidaan nostaa asteittain. Lisäksi uusissa tiloissa toimii jakeluterminaali.

“Uuden, hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitsevan palvelukeskuksen myötä voimme tarjota asiakkaillemme entistä parempaa palvelua. Ollessamme aiempaa lähempänä asiakkaitamme myös kuljetustemme ympäristövaikutukset vähenevät ja kokonaishiilijalanjälkemme pienenee”, kertoo Lindströmin toimitusjohtaja Juha Laurio.

Lindströmin suurin toimipiste on Hämeenlinnan palvelukeskus, joka työllistää noin 140 henkeä. Yhteensä lindströmiläisiä on noin 2400.

Lisätietoja:
Lindström Oy
Juha Laurio
toimitusjohtaja
P. +358 40 501 6299

Lindström:
Lindström on yritysten globaali kumppani, joka vahvistaa asiakkaidensa yrityskuvaa tekstiilien ja puhtauden keinoin. Lindström toimii 19 maassa Euroopassa ja Aasiassa. Lindströmiläisiä on lähes 2400 henkeä ja konsernin vuoden 2009 liikevaihto oli 242 miljoonaa euroa.

www.lindstrom.fi

 

15.6.2010 -