Tehy
Terveys- ja sosiaalialan tutkinnon suorittaneiden ja alaa opiskelevien ammattijärjestö Tehy on ollut Lindströmin Yrityslahjapalvelun asiakas jo muutaman vuoden ajan.
- Lindströmin yhteydenotto vuonna 2008 tuli otolliseen aikaan, sillä Tehy oli syksyllä 2007 merkittävästi esillä mediassa. Olimme muutamaa vuotta aiemmin päivittäneet Tehyn logo- ja väristandardit, joten halusimme saada yrityslahjamalliston, jonka tuotteita yhdistäisivät Tehyn ilme ja jokin punainen lanka, sanoo Tehyn talousjohtaja Ritva Fransman.
Lindström on toimittanut Tehylle monentyyppisiä yrityslahjoja kylpytuotteista reppuihin, pientavaraan ja vaatteisiin. Kaikki lahjoissa käytetyt tekstiilit ovat Tehylle suunniteltuja. Tehyn ilmeen mukaisesti suunniteltu tuotemallisto on tarkoitettu järjestön jäsenten ja ammattiosastojen käyttöön. Myös opiskelijatoiminnassa hyödynnetään säännöllisesti yrityslahjoja.
Tehy on keskittänyt yrityslahjojensa hankinnan Lindströmille. Palvelukokonaisuus sisältää tuotteiden tilaukset, varastoinnin sekä sisäisen ja ulkoisen verkkokaupan ylläpidon. Hankintojen keskittäminen yhdelle toimittajalle on vapauttanut talousjohtajan aikaa muille tehtäville.
- Olemme olleet erityisen tyytyväisiä verkkokauppaan, joka on hyvännäköinen ja toimiva. Myös kaikki meille räätälöidyt tuotteet ovat olleet todella hyviä, Fransman kertoo.