Asiakkaitamme
Inex Partners Oy - Tarvittavat varusteet aina kaapissa
Inex Partnersin logistiikkakeskuksessa Espoon Kilossa käsitellään elintarvikkeita vuorokauden ympäri.
Työympäristön vaaratekijöitä ovat:
- Työtekijöiden käsien ihon rasitus
- Ajoittainen melu käynnissä olevien rakennushankkeiden vuoksi
- Mahdolliset silmiin kohdistuvat riskit (roskat)
Vuoden 2009 alusta käytössä ollut EASY-kaapituspalvelu takaa, että oikeanlaisia suojaimia on aina saatavilla.
”Ulkoistettu henkilönsuojainpalvelu tuo meille kustannussäästöjä ja helpottaa päivittäistä työtä. Uusien suojaintuotteiden lisäys tai muutos valikoimaan on palvelun myötä vaivatonta. Työntekijät ovat olleet palveluun tyytyväisiä, koska kaapeista käy selkeästi ilmi tuotteen sijainti ja ominaisuudet. Palvelun myötä sisäinen hankintamme on tehostunut”, kertoo turvallisuuspäällikkö Juha Siili.
Inex Partners oli itse kattavasti kartoittanut työympäristössä tarvittavat suojaimet, joten konkreettiset edut Lindströmin palvelusta tulivat sen käynnistyttyä.
Linnanmäki - Tilausten keskittäminen yhdelle toimittajalle säästää ympäristöä
Linnanmäen huvipuisto työllistää sesongin aikana lukuisia kesätyöntekijöitä, mutta työtä tehdään myös ympäri vuoden parinkymmenen vakituisen työntekijän voimin. Huvipuisto tarjoaa työntekijöilleen moninaisen ympäristön, jossa työtä tehdään sekä sisä- että ulkotiloissa, korkealla ja matalalla, erikoistenkin laitteiden parissa. Linnanmäki on ollut Lindströmin asiakas jo parinkymmenen vuoden ajan ja ottanut käyttöönsä nyt myös henkilönsuojainpalvelut.
Teknisen osaston tärkeimpiä suojaimia ovat kypärät, kuulonsuojaimet, turvajalkineet ja suojakäsineet. Myös asiakaspalvelutehtävissä kuulonsuojaimet ja käsineet ovat tärkeitä.
Tilaamme henkilönsuojaimia Lindströmiltä sitä mukaa, kun varastomme tyhjenevät. Suojakäsineita varten meillä on kaappipalvelu, joka takaa, että käsineitä on aina saatavilla. Nyt saamme kaikki tarvittavat palvelut yhdestä paikasta, mikä on jo ympäristönkin kannalta merkittävä seikka. Tilausten keskittäminen yhdelle toimittajalle helpottaa työtämme”, kertoo aluepäällikkö Heikki Hongisto.
Linnanmäellä tehtiin vaarojen kartoitus, jossa määriteltiin kunnossapitoon liittyvät vaaratekijät ja työhön tarvittavat suojaimet.
Oy Lantmännen Unibake Ab - Palvelu säästää työaikaa
Läntmännen Unibaken Vantaan tehtaalla työskentelee 30 henkilöä elintarviketuotannon tehtävissä.
Suurimpia riskitekijöitä tehtaalla ovat kova melu sekä liukastumisvaara. Yrityksellä on ollut käytössään Easy-palvelu lokakuusta 2008 asti, ja sen myötä Lindström on toimittanut tarvittavat henkilönsuojaimet kuulonsuojaimista ja turvajalkineista kertakäyttöpäähineisiin ja suojakäsineisiin.
”Säästämme paljon työaikaa, kun Lindström on valmiiksi tutkinut, mitä henkilönsuojaimia tarvitsemme. Ennen jotkut tuotteet pääsivät loppumaan, mutta nyt siitä ei tarvitse huolehtia, sillä Lindströmin edustajat tarkastavat kaapit säännöllisesti ja täyttävät ne tarvittavilla tuotteilla. Kaikki tärkeät henkilönsuojaimet ovat aina saatavilla, eikä niitä tarvitse enää tilata erikseen. Palvelu helpottaa omaa työtäni myös siten, että turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä muut yrityksemme voivat olla suoraan yhteydessä Lindströmin yhteyshenkilöömme ja saada ajankohtaista tietoa”, kertoo tuotantopäällikkö Arvi Ruotsinsalo.
Lindströmin kanssa yhteistyö käynnistyi suojainkartoituksella, koska riskien arviointi oli jo hoidettu. Oy Lantmännen Unibake Ab sai työsuojelutarkastuksessa positiivista palautetta hyvin hoidetusta suojainten hoidosta.
BraggOne Oy - Huoli työympäristön turvallisuudesta on poissa
BraggOnen palveluksessa Oulussa työskentelee yhdeksän henkilöä tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä. Työympäristön suurimmat vaaratekijät ovat työssä käytettävät erilaiset kemikaalit. BraggOnella on ollut pari vuotta käytössään Lindströmin Easy-palvelu, joka takaa, että tarvittavia henkilönsuojaimia on aina saatavilla. BraggOnella tärkeimpiä henkilönsuojaimia ovat laboratoriotakit, erilaiset suojakäsineet, suojalasit ja hengityssuojaimet.
”Olemme olleet tyytyväisiä palveluun, koska se on helppo ja joustava. Nykyisin tilauksia ei tarvitse enää erikseen käsitellä, ja tiedon saatavuus uusien suojainten osalta on parantunut. Tärkeintä on, että nyt voimme taata työntekijöillemme turvallisen työskentely-ympäristön”, kertoo tuotantopäällikkö Milja Hannu-Kuure.
BraggOne Oy sai työsuojelutarkastuksessa positiivista palautetta hyvin hoidetusta suojainten hoidosta.